TAPAHTUMAKALENTERI 2008
 Mirka ja Banan

Mirka ja Banan Kotkassa Kuva Amanda Juutilainen

                                                                                                   10.11.2006

Tämä syksy on ollut ehdottomasti Bananin ja minun kulta-aikaa. Emme lähteneet yksistäkään syksyn aikana pidetyistä kisoista ilman sijoitusta! Kävimme kaikki mahdolliset alue-estekisat tähän päivään saakka. Luokkina oli kaikissa 90&100cm. Meidän paras suorituksemme tuli Hubertusseuran järjestämissä Kaakkois-Suomen aluemestaruuksissa syyskuun alussa. Osallistuimme Kaakkois-Suomen junioriratsastajien aluemestaruuteen, jossa estekorkeus oli 105 arvostelulla AM5. Hyppäsimme tuplanollat kohtalaisen hyvällä ajalla ja sijoituimme neljänsiksi. Pronssimitali oli harmittavan lähellä! Mutta alkuperäinen tavoite oli vain päästä kymmenen parhaan joukkoon hyvällä perusradalla, joten toiselle kierrokselle pääseminen oli mukava yllätys. Taso oli aika kova, joten siksi arvostan tätä sijoitusta. Muut saavutukset olivat kaikenlaiset sijoitukset 90&100cm luokissa.

Kaikella on kuitenkin varjopuolensa. Syksyn aikana Bananilla ilmeni omituista turvotusta toisessa etujalassa. Luulimme sitä rasitusvammaksi, vaikka poni hyppäsikin mukavasti. Klinikalla kuitenkin selvisi (8.11), että kyseessä olikin pieni revähdys. Bananille määrättiin 2kk hyppykielto (mitä osasimme odottaa) ja ratsastaa on saanut kevyesti. Siksi Harjun aluekisat, sekä HubS:in seuranmestaruudet jäävät meiltä välistä. Toisaalta Banan on ansainnut pienen loman, sen verran hyvin se on nyt hypännyt.

Hätä ei kuitenkaan ole itseni kannalta tämännäköinen, sillä sain käyttööni toisen estehevosen. Yhteistyömme on vasta hyvin aluillaan. Banania ei kuitenkaan jätetä, vaan vuokrasopimuksemme jatkuu! Olen vuokrannut sitä jo kaksi vuotta, eihän siitä voi luopua :-). Ensi kautta ehdin miettiä myöhemmin, mutta mikäli poni on terve ja virkeä, hyppään sen kanssa luultavasti muutamia kisoja silloinkin. Katsotaan, mikä minun hevostilanteeni sitten on.

Krista Välimaan valmennuksissa kävimme koko kisakauden. Erkki Vähäkalliokin kävi pitämässä lyhyen valmennuskurssin lokakuussa. Koulua emme ole ehtineet hirveästi treenata, sillä olimme kisoissa lähes joka viikonloppu. Ja esteratsastus sopii minulle paremmin, vaikka sileällä homman pitää tietysti myös toimia. Keskitymme nyt marras-tammikuussa kouluratsastukseen, kun hyppäämistä ei tarvitse ajatella. Kiitos kuitenkin valmentajille!

Banan on suurenmoinen hevonen kaikissa mittasuhteissa. Se ei ole antanut minulle mitään ilmaiseksi, vaan työtä on todellakin pitänyt tehdä. Banan on opettanut minua valtavasti ja kehitystä on tapahtunut. Se on antanut minulle hyvän pohjan aluetason kisoista tulevaisuuden kansallista tasoa varten. Kiitos kuuluu siis Bananille ja sen omistajalle Terhi Näätäselle.

Kausi oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja vihdoin sitä menestystä sitten tosiaan tuli.Nyt keskityn lähinnä toiseen hevoseen, mutta vietämme mukavia talvisia päiviä Bananin kanssa ja harjoittelemme mahdollisimman paljon kouluratsastusta.  Mukavaa talvea kaikille!

Mirka Salminen


Mirka ja Banan aluekilpailujen palkintojen jaossa Kuva Suvi Leinonen
Mirka ja Banan Hubs kisoissa 2.6.2006

Mirka ja Banan Hubertusseuran kesän aloittajaiskilpailuissa Kuva Sari Kapiainen

Kesä on tulossa, kevään 2006 kuulumiset

 6.6.2006

Tämä kevät on sujunut aika mallikkaasti. Banan on pysynyt täysin terveenä ja olemme kisanneetkin jonkin verran. Estevalmennuksissa olemme käyneet säännöllisesti joka viikko ja kouluvalmennuksetkin tuli sitten lupauksien mukaisesti taas aloitettua! Alkutalvesta hyvin menneiden -05 seuranmestaruuksien jälkeen sairastin pahan keuhkokuumeen, joka verotti melkein kaksi kuukautta pois treenaamisesta. Sen takia kisat jäivät keväällä vähiin. Mutta muuten on mennyt hienosti. Banan on toiminut hyvin tasaisella ja esteilläkin ihan mukavasti.

Ensimmäiset kisat -06 kaudella olivat Joutsenossa. Siellä 90cm alkoi erinomaisesti, mutta ratsastajan mokailujen takia perusradan jälkeinen toinen vaihe meni huonosti. Luokassa sijoituksemme oli 9:s. 100cm radan jouduin keskeyttämään harjoittelun puutteen vuoksi. Yhteistyö ei vain pelannut ja laukka ei pyörinyt, jolloin olisi ollut typerää jatkaa rataa.

Sitten olikin muutamia kilpailuharjoituksia välissä, jonka jälkeen lähdimme Kotkaan. Siellä hyppäsimme vain yhden radan (90cm) joka meni loistavasti. Banan ei epäröinyt esteillä ja laukka pyöri mallikkaasti. Saimme puhtaan radan ja taisimme olla tuloksissa joku 16, kun lähtijöitä oli n.40.

Kotkan kisojen jälkeen harjoittelin isompia ratoja varten, eikä kisoja siinä välissä ollutkaan. Mikkelin kisat jäivät sattuneista syistä välistä. Kevään tärkeimmät kilpailut, eli Hubertus- seuran kansalliset esteratsastuskilpailut menivät hyvin. Hyppäsimme useita alueluokkia. Perjantaina menimme 90&100cm ja molemmilta radoilta tuli 8 virhepistettä, sillä pudotimme pari puomia. Radat menivät kuitenkin hyvässä tempossa läpi ja Banan tuntui mukavan aktiiviselta. Lauantaina hyppäsimme yhden luokan, jonka estekorkeus oli 100cm. Rata meni mainiosti, harmittavasti vain perusradan viimeinen este putosi, emmekä päässeet toiseen vaiheeseen. Se oli oma vikani, sillä ohjasin sille huonosti ja Banan hyppäsi liian läheltä ja pudotti etujaloillaan puomin. Sijoituksemme oli 13:s (8 sijoittui). Tarkoituksena ei ollut hypätä enää sunnuntaina, mutta jotenkin siinä kävi niin että jälki- ilmoittauduin sunnuntain ainoaan alueluokkaan, jonka korkeus oli 110cm. Ensimmäistä kertaa minua oikeasti jännitti, sillä en ollut koskaan aikaisemmin hypännyt 110cm rataa! Verryttelyssä poni tuntui kyllä hyvältä, mutta jotenkin minusta tuntui että olin väärässä luokassa, ja tehnyt virheen ilmoittautuessani siihen. Päätin kuitenkin näyttää kaikille mihin pystymme ja luottaa itseeni ja hevoseen. Radalla oli hyvä laukka ja ratsastin elämäni isoimman ja haastavimman radan läpi. Saimme vain 4 virhepistettä! Pudotimme nimittäin yhden puomin. Se oli 2. este ja korkea pysty, jolle tulimme vähän liian lähelle. Sijoituksemme oli luokassa 11:s. (6 sijoittui).

Opin paljon näitten kisojen aikana. Huomasin heti, kuinka suuri ero 100cm ja 110cm radoilla on. 110cm radat ovat teknisesti vaikeampia ja okserit leveämpiä. Korkeuttakin on tietysti enemmän. Jouduin keskittymään jokaiseen laukka-askeleeseen ja lähestymiseen. Banan skarppasi loistavasti ja paransi suorituksiaan koko ajan. En ole koskaan aikaisemmin ollut kolmipäiväisissä kilpailuissa, mutta väsymys ei vaikuttanut mitenkään suorituksiin. Joka aamu piti laittaa nurmihokit uudestaan, sillä niitä ei kannata jättää yöksi hevosen jalkoihin ettei satu vahinkoja. Niidenkin laittaminen oli minulle uutta! Joka päivä piti myös kylmätä hevosen jalat hyvin suorituksien jälkeen.

Haluan kiittää onnistuneista suorituksista paljon tukijoukkojani, jotka uskoivat minuun ja kannustivat loppuun saakka. Hienot kisat!

Banan lähtee laitumelle 20. kesäkuuta, enkä tiedä tarkkaa ajankohtaa milloin poni sieltä palaa. Hyppäämme ehkä muutaman kerran ennen sitä, mutta kisoissa emme taida ehtiä käymään.

Syksyn suunnitelmat ovat vielä hieman auki mutta mikäli hyvin käy, pääsemme jatkamaan 100cm, ja ehkä jopa 110cm ratoja aluetasolla.

 Mirka Salminen

 


Mirja ja Banan syksyllä 2005.

Syyskuulumisia Mirkalta ja Bananilta

9.11.2005 Laidunajan jälkeen Banan on hypännyt oikein mukavasti kotona. Kisoissa sen sijaan ei ole mennyt kovin hyvin, kerron niistä tässä myös. Banan on klipattu jälleen ja hierojakin on käynyt hieromassa jumissa olleita lihaksia. Syksyn mittaan treenit ovat menneet ainakin estepuolella hyvin, koulupuolella vaihtelevasti. Valmentajiani ovat edelleen esteillä Krista Välimaa ja koulussa Tuija Poutanen. Olemme hypänneet säännöllisesti joka viikko ja kisoissakin olemme käyneet, nythän kausi alkaa olla ohi. Enää on edessä Hubertusseuran omat aluekilpailut.

Ensimmäiset kilpailut laidunkauden jälkeen olivat 4.9 Joutsenossa. Näiden jälkeen kävimme myös Kouvolassa, Mäntyharjulla ja taas Joutsenossa. Mäntyharjulla oli alue-koulukisat, muut olivat alue-estekilpailuja. Koulukilpailut olivat joukkuealuemestaruudet, joihin minulla ei olisi ollut mitään asiaa! Harjoittelu oli vähäistä ja sain tietää lähteväni sinne vasta saman viikon alussa milloin kisat olivat. Rata oli täysi katastrofi, mutta toisaalta enpä ole koulua juuri mennytkään. Harjuun piti myös lähteä estekisoihin, mutta ne jäivät väliin Bananilla ilmenneen lihaskrampin takia.

Estekisoissa oli luokkina kaikissa 80 ja 90cm. Päätin mennä koko kauden niitä luokkia, etenkin kun kesällä oli melko pitkä tauko, joten kausi ei ollut ihan ehjä. Nyt kilpailuharjoituksissa 5.11 pääsimme kokeilemaan taitojamme 100cm radalla, joka olikin hyvä valinta. Edellinen rata (90cm) meni myös mainiosti, joten oli hyvä fiilis lähteä isommalle radalle. Molemmat radat puhtaasti ja 90cm taitoarvostelusta hyvät pisteet, kuri oli ainut josta huomautettiin. Poni meni reippaasti eteenpäin, (mitä ei tapahdu kovin usein) joten kiinni ottaminen oli vaikeaa joissakin kaarteissa. Mutta pystyin sentään molemmilla radoilla vaikuttamaan niiden tapahtumiin, mihin pitää aina pyrkiä.

Kouluvalmennuksissa olemme pitäneet taukoa, osaksi oman asenteen (mikä ei ole parhain mahdollinen) ja huonosti menneiden tuntien takia. Olen siis harjoitellut itsekseni vähän aikaa ja löytänyt uusia puolia Bananista ja ratsastuksen saloista, mikä on alkanut taas tuottaa tulosta. Harjoitukset sujuvat ihan mukavasti, joten palaamme taas kouluvalmennuksiin piakkoin.

Toisaalta on hyvä päästä parin kuukauden tauolle ja harjoitella enemmän ja enemmän, mutta minusta tuntuu, että olisin voinut vielä parit kisat hypätä. Toivon, että oman seuran kilpailut menisivät hyvin joulukuussa, jotta voisimme jäädä hyvillä mielin talvitauolle. Olen ajatellut, että voisimme hypätä 90cm seuranmestaruusluokan ja toisena luokkana 100cm.  Tällä hetkellä Banan on hyvässä lihaskunnossa, joka on tulos oikeasta ratsastuksesta ja ruokavaliosta. Olemme tutustuneet vuoden aika toisiimme ja yhteistyö alkaa jo sujua. Tulee mieleen minkälainen tilanne oli vielä vuosi sitten!

                                                                                                                                            


Mirka ja Banan Hubsin kentällä

Mirka ja Banan                              

26.5.2005. Kesällä 2004 sain kuulla isosiskoltani Nooralta, joka oli Jämsässä (Outi Talven
luona) kesätöissä samaan aikaan Terhi Näätäsen kanssa, että Tepa tarjoaisi
hänen budjonnyi- ruuna Bananiaan minulle vuokralle. Mietimme äitini kanssa
tällaista vaihtoehtoa ja päädyimme siihen ratkaisuun, että aloitamme
marraskuussa vuokrasopimuksen.

Ennen päätöstä tietysti kokeilin Banania sen tultua Jämsästä. Ensin menin koulua
ja seuraavana päivänä hyppäsin Tepan opetuksella. Ihastuin tuohon pieneen hyvin
hyppäävään hevoseen ja jäin odottamaan marraskuuta.  Ehdin käydä pari kertaa
Bananin kanssa Krista Välimaan valmennuksissa ennen varsinaisen vuokrauksen alkua.

Kun marraskuu koitti, aloin ratsastaa Bananilla ja käydä estevalmennuksissa.
Alku oli todella kivinen, esteillä poni joko kuumeni liikaa tai ei liikkunut
tarpeeksi eteen. Varsinkaan kouluratsastuksesta ei tullut yhtään mitään. Vaikken
oikeastaan vielä tuntenut Banania kovin hyvin, menimme ensimmäiset yhteiset
kisamme jo marraskuun 7. päivä Hubsin alue- estekisoissa 70 cm seuraluokan.
Noihin aikoihin Bananilla oli syksyinen köhänsä, poni tuntui raskaalta pohkeelle
radalla enkä osannut oikein vielä ratsastaa sillä.

Sitten harjoittelimme koko pitkän talven ja keväällä yhteistyömme sujui jo
hieman paremmin, ainakin esteillä. Onneksi Tepa opetti aina silloin tällöin
minua ratsastamaan Bananilla.  Keväällä kävin myös Håccuksen
kouluvalmennuksissa, joiden kautta opin ottamaan oikean tuntuman poniin.
Menimme myös harjoituskilpailuja ja aloin käydä Tuija Poutasen
kouluvalmennustunneilla.

Maaliskuussa, kun kilpailukausi alkoi lähestyä, harjoittelin kovasti koulua ja
esteitä. Pääsin starttaamaan Bananin kanssa Hubertusseuran kevään ensimmäisissä
alue-estekilpailuissa   13.3   80 ja 90cm radat. Kilpailut menivät loistavasti,
80cm 4.sija ja 90cm 3. sija.
Huhtikuussa 23. päivä  menimme myös ensimmäiset alue-koulukilpailumme. Luokka
oli c-merkin kouluohjelma. Rata meni jotenkuten, kulmien ratsastus ei oikein
onnistunut.  Tulos 58.611% ja seitsemäs sija kun viisi sijoittui.     
Seuraavana päivänä oli taas alue-estekilpailut, 80cm tuplanollat muttei
sijoitusta ja 90cm 8vhp, Banan hyppäsi oikein hyvin, itse pilasin radan alun.

Kävimme näiden kisojen jälkeen muuallakin aluekisoissa, Joutsenossa ja Harjussa
hankkimasta kokemusta.  Banan on täydellinen opettaja, sillä joka esteen yli se
pitää ratsastaa. Oikean tempon löytäminen viekin joka valmennuksessa aikansa ja
Bananista pitää saada se aktiivinen puoli esiin.
Sen kanssa on ilo työskennellä ja syksyllä vuokrasopimus jatkuu.  Jatkamme
kisaamista taas syksyllä aluekisoja kiertäen. Tavoitteeni on päästä hyppäämään
ensimmäiset 100cm luokkamme ja kisata myöskin koulua. Ja tietysti
seuranmestaruuteen osallistumme myös.  Henkilökohtaiseen aluemestaruuteen olisi
mukava osallistua, mutta jos emme ehdi harjoitella tarpeeksi, se jää
tuonnemmaksi. Tällä hetkellä poni viettää kesäpäiviä laitumella kanavan lähellä.

Mirka Salminen


  

 
 © 2008 Hubertusseura ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu