Weibelei 5 vuotta - tähän on tultu, mutta miten, selviää kesän aikana noin viikottain vaihtuvin jutuin.

Apuna Weibelein kanssa minulla ovat koulutuksessa olleet:

-         lastaus, kuljetus ja irtohypytys: Tiina Kauppinen

-         juoksutus ja irtohypytys: Niina Lipiäinen

-         ensimmäinen ratsutus: Minna Saikko

-         ratsutus ja muukin koulutus lähtien 3-vuotis syksystä: Terni Näätänen

-         hoitaja Sari Kapiainen

Tarinan lukemista helpottaa ajallisesti se, että Weibelei on syntynyt 25.5.2001.

Ensimmäinen vuosi 2001 – 2002 (1-vuotiaana)

Syksyllä 2001 Marketta Rauramo soitti minulle, että hän on ostanut tammavarsan yhdessä Tuomas Raution kanssa. Hän pyysi minua katsomaan varsaa ja ehkä puoli leikillään sanoi, että osta varsasta kolmasosa. Katsoin varsaa ja sanoin, että eihän se hassummalta näytä ja niin ostin siitä sitten kolmasosan (tietämättä mihin joudun).

Weibelein ensimmäinen vuosi kului Taipalsaarella pienessä tallissa, jossa sen tarhakaverina oli vuotta vanhempi suomenhevonen tammavarsa.

Päivät kuluivat lähinnä tarhassa leikkien ja tutustuen uusiin ruokiin. Se ei uskaltanut syödä kauraa ennen kuin näki, että muut hevoset söivät sitä.

Kavioita vuoltiin ja vähän harjailtiin.

Se ei ollut tottunut ihmisen kosketteluun ja siihen meiltä kolmelta omistajalta meni aikaa ennen kuin se luottavaisena antoi kosketella itseään.

Yksivuotistalvella harjoiteltiin taluttamista ja juoksemista ihmisen rinnalla, koska tiesimme, että veisimme sen johonkin lähialueella järjestettävään näyttelyyn.

Ensimmäisen kerran juoksutimme sitä kevättalvella, koska tulevaa näyttelyä varten kokeilimme kuolaimia suuhun, joten hetki liinassa meni siihen samaan. Juoksuttamista ihmisen vierellä tai seisomista paikallaan tehtiin ehkä vajaa kymmenen kertaa. Kun varsa on pieni ja tottunut jo ihmisten käsittelyyn, ei se vastustele kovinkaan paljon uusia asioita. Ja jos se vastustelee, on se vielä tässä vaiheessa helpompaa saada kokonsa puolesta tekemään mitä ihminen pyytää.

Kaikki asiat pitää tulla pieninä annoksina, ettei varsa ehdi kyllästyä tai jopa väsyä.

Syksyllä 2002 oli sitten näyttelyn aika. Tuloksena oli koko näyttelyn voitto, kotiin viemiseksi saimme kaksi ruusuketta ja komean pokaalin. Tuomarin lausunto kuului: ”Hyvä tammaleima, jalo hyvä ratsuhevostyyppi, kaunis ilmeikäs pää, pitkä kaula, hyvä runko. Kevyet, tahdikkaat, irtonaiset raviliikkeet ja irtonainen käynti, erittäin lupaava varsa”. Olimme todella ylpeitä siitä.

Tuija Poutanen

Weibelei punaisessa riimussa Kuva Tuija Poutanen

Toinen vuosi 2002 - 2003

Toisen talvensa Weibelei asui Tuomaksen kanssa Riihimäellä. Siellä tarhakaverina oli samanikäinen ruunavarsa. Siellä sillä oli aika vähän tekemistä ja tallinpitäjä laittoikin kerran sähköpostia, että voisiko hän vaikka talutella sitä postilaatikolle ja takaisin, kun alkaa aika käydä jo pitkäksi.

Tänä talvena ehdin käymään siellä vain pari kertaa.

Keväällä se tuli sitten takaisin Lappeenrantaan laitumelle ja oli laitumella pitkälle syksyyn saakka.

Laidunaikana kesällä 2003

Otin Weibelein silloin 2-vuotiaana laitumelta pois kolme kertaa. Ensimmäisen kerran se tuli koulutukseen kolmeksi päiväksi ja muina neljäksi päiväksi. Ensimmäisen kerran sen kanssa tuli kolmevuotias ruuna, joka oli myös Weibelein laidunkaveri. Ne asuivat vierekkäisissä karsinoissa, mistä ne näkivät toisensa. Se ei ollut hyvä ratkaisu, koska Weibelein leimaantuminen ihmiseen kävi hankalaksi, koska se turvasi enemmän kaverihevoseen kuin ihmisiin. Niinpä päätimme siirtää ne karsinoihin, josta ne eivät nähneet toisiaan ja näin koulutus oli paljon helpompaa.

Kun ensimmäisen kerran tulimme koulutukseen, oli se niin hämmentynyt siitä mihin joutui, että päätimme käyttää sitä hyväkseen. Veimme sen suoraan pesukarsinaan, mutta emme pesseet sitä, vaan annoimme sen vain tutustua siihen. Sitten siitä omaan karsinaan ja samalla leikkasimme sen pitkän harjan siistimmäksi, eikä se siihenkään reagoinut millään tavalla.

Näiden koulutushetkien aikana opetimme sille kävelemistä ihmisen vierellä ja pysähdysharjoituksia. Jokaisella kerralla irtohypytimme sitä kahtena peräkkäisinä päivinä.

Aluksi irtohypytyksessä Weibelei juoksi suoraan peilin eteen, kun luuli sieltä löytävänsä sen hevoskaverin. Joten menin sitten kauraämpärin kanssa seisomaan siihen peilin eteen ja sain sen näin tulemaan luokseni. Kun se huomasi, että ihmisen luona saa kauraa, pääsin siirtymään pikkuhiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi peilistä. Jo toisena päivänä se ei enää ollut kiinnostunut peilistä, vaan enemmän kauraämpäristä.

Elokuussa, kun otin sen kolmannen kerran koulutukseen oli se jo tottunut matkustaja ja paikkakin tuntui tutulta ja turvalliselta. Samoin se oli jo oppinut tuntemaan minut.

Ensimmäinen päivä taas käveltiin ja harjoiteltiin pysähdyksiä ja käytiin pesupaikalla. Toisena päivänä irtohypytettiin jo vähän isompia esteitä ja kolmantena päivänä Håkan Wahlman ajo sitä pitkillä ohjilla. Se ei vielä sujunut hyvin, koska tällä kertaa Weibelei ei halunnut lähteä ihmisen luota pois. Håkan Wahlman antoi ohjeeksi opettaa hevonen kunnolla juoksutukseen ja siihen, että pysyy hyvin ympyrällä.  Koulutuksien viimeinen päivä oli palautuspäivä.

Tuija Poutanen

Punkaharjulle tulopäivänä Kuva Marketta Rauramo

Syksy 2003

11.10.2003 Weibelei tuli sitten laitumelta pois ensin minun luokseni Hubertusseuran talliin. Teimme taas samat harjoitukset kuin aikaisemmin. Ensimmäisenä päivänä kävelyharjoituksia ja myös juoksuttamista suoraa linjaa pitkin, ajatellen Kyvyt esiin tilaisuutta. Käytiin jälleen pesupaikalla, nosteltiin jalkoja ja irtohypytettiin.

Viikon oltuaan Marketta kävi hakemassa sen Punkaharjulle talven viettoon. Kaiken koulutuksen keskellä en ollut sitten ehtinyt totuttaa sitä loimiin niin kuin alun perin minun olisi pitänyt. Matkalle tarvittiin kuitenkin kylmän sään vuoksi loimi, mutta sen hevonen hyväksyi ilman taisteluja niin kuin monet muutkin uudet asiat, kunhan niistä ei tehty suurta numeroa.

Juoksutusta satulan kanssa Punkaharjulla 2004, oikealla Marketta ja vasemmalla Tuija. Kuva Jaakko Poutanen

Syksy 2003 ja talvi 2004

Punkaharjulla sen tarhakaveriksi tuli saman ikäinen suomenhevostamma. Talvi meni lähinnä syödessä, koska Weibelei ei pysynyt tarhassa, jos sillä ei siellä ollut riittävästi ruokaa. Loimet tulivat myös tutuiksi, koska Weibelei näytti olevan jonkin verran herkkä kylmälle ja Marketta sanoi sen jopa ”sukeltavan” itse loimen alle. Syksyllä Tuomas halusi myydä oman osuutensa hevosesta pois, joten omistajia oli jäljellä kaksi minä ja Marketta. Talven aikana myös irtohypytettiin noin neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla hevonen kävi Christopher Wegeliuksen irtohypytystilaisuudessa ja se sai sieltä hyvät arvosanat hyppykyvystään, mutta maininnan puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä, johon Wegelius totesi, että tarvitsee rohkean ratsastajan avukseen.

Talvi 2003 – 2004 oli aika kurjaa aikaa, tarhat pysyivät melko liukkaina ja kunnolla hevoset eivät siellä saaneet liikuntaa. Marketta opetti lastauksen vielä niin, että molemmat tammat menivät itse traileriin ilman, että niitä talutettiin sinne. Myöhemmin olen kuitenkin taluttanut Weibelein traileriin, kun se on kulkenut siinä sen jälkeen yksin.

Kevättalvella 2004 Marketta juoksutti Weibeleita sen verran kuin säät sallivat, usein myös satulan kanssa. 

Tuija Poutanen

Kevät 2004 (3-vuotiaana)

Talvella olimme harjoitelleet irtohypytystä ja sitten 12.4.2004 koittikin ensimmäinen Kyvyt esiin tilaisuus Kimmon Tallilla Kuvansissa. Tuomari kirjoitti: ”Erinomaisella tekniikalla hyppäävä, mutta puutteellinen eteenpäin pyrkimys tekee hyppäämisen vaikeaksi. Tarvitsee tehokasta avustamista hypätäkseen hyvin”. Mutta hevonen sai kuitenkin selän toiminnasta, etu- ja takajalkojen tekniikasta numeron 9. Olimme hyvin tyytyväisiä. Loppuarvosanat tekniikka ja kyky 7, luonne ja yleisvaikutelma 8.

1.6.2004 Weibelei tuli sitten Hubertusseuraan ratsutettavaksi. Se oli juuri täyttänyt 3 vuotta. Ensimmäinen viikko opeteltiin jälleen kävelemistä, pysähdyksiä ja juoksuttamista, jalkojen nostamista ja nyt virallisesti hevosen pesemistäkin, kun pesukarsina oli jo tuttu.

Toisella viikolla keskityttiin juoksuttamiseen satula selässä, jalustinhihnat vielä ylhäällä. Opeteltiin kunnolla sanat, joita olimme jo aikaisemmin opeteltu, eli käynti, ravi, laukka, seis. Vaikeinta tässä oli Weibelein kanssa pysähdys, jossa se aina halusi kääntyä juoksuttajaa kohti. Niina juoksutti ja minä olin avustajana, joka sitten kerta toisensa jälkeen kävin kärsivällisesti korjaamassa pysähdysasennon oikein. Mutta toistoja sai kyllä tehdä todella monta kertaa. Toisella viikolla Minna Saikko meni myös selkään.

Ensimmäinen ratsastus, Minna Saikko selässä ja Niina Lipiäinen avustaa Kuva Tuija Poutanen

Satulaan se oli tottunut, eikä siitä enää välittänyt. Minna oli tutustunut hevoseen karsinassa ja Weibelei tunsi ja luotti Minnaan. Ensimmäisellä kerralla Minna jäi vain makaamaan satulan päälle ja kehui hevosta. Tämän jälkeen toistui joka päiväinen tuttu rutiini, eli juoksutus, pesukarsina jne.

Alun perin minulle kävi selväksi, kuinka äärimmäisen herkkä hevonen Weibelei on. Luulin tietäväni, milloin hevonen tarvitsee rauhoittelua ja milloin komennusta, mutta tämän tamman kanssa se ei ollut aivan yksinkertaista. Kun luuli, että nyt tarvitaan komennusta, sai se joskus sen suoranaiseen paniikkiin. Useimmiten se tarvitsi sitä rauhoittelua, ettei ole pelättävää ja se rauhoittui uskomattoman nopeasti.

Seuraavana päivänä hevonen tuntui niin hyvältä, että Minna nousi selkään, mutta ei ryhdistäytynyt vielä suoraan asentoon ja jälleen taputeltiin ja kehuttiin hevosta. Kolmantena päivänä Minna sitten jo suoristautui ja kävelimme maneesissa molempiin suuntiin. Weibelei oli tässä vaiheessa jo niin tottunut kävelemään minun perässä, että se sujui täysin luonnollisesti. Tämän jälkeen hevonen sai jäädä miettimään asioita muutamaksi päiväksi.

Joka päivä kuitenkin työskenneltiin jotakin. Jos ei muuta niin talutusharjoituksia, kun se vielä aika ajoin säikkyi.

Juhannusviikolla sitten Minna ratsasti ensimmäisenä päivänä pelkkää käyntiä. Toisena päivänä otettiin käynti ja ravi ja kolmantena päivänä myös laukka molempiin suuntiin. Tällöin työskenneltiin vielä maneesissa. Sitten mentiin jo ulos ja käytettiin taas hieman uutta tilannetta hyödyksi. Hevonen oli jo tottunut kävelemään asiallisesti minun perässä, joten päätimme lähteä maastoon niin, että minä, joka olen ”rohkea laumanjohtaja” kävelin edessä ja Minna tuli ratsastaen perässä. Kaikki sujui todella hyvin. Seuraavana päivänä Minna ratsasti ulkona isolla kentällä molempiin suuntiin ravia ja ensimmäisen kerran hevonen liikkui todella rennosti ja hyvin eteenpäinpyrkien ratsastajan kanssa. Maneesissa sen liikkuminen ravissa oli paljon varovaisempaa ja jännittyneempää.

Ratsastuskertoja tuli yhteensä kuusi, josta ensimmäinen oli pelkkää käyntiä. Kun hevonen oli tehnyt kaiken niin hyvin, päätin, että nyt on sitten aika lähteä laitumelle. Juhannusaatonaattona veimme sen tuttuun laidunpaikkaan ja samaan laumaan, missä se oli ollut jo edellisinä vuosina.

Tänä vuonna se oli jo sen verran saanut itseluottamusta, että se käveli hyvin itsetietoisena lauman keskelle. Kun tuttu ruuna tuli haistelemaan, se kääntyi ja kevyesti potkaisi sitä rinnuksiin ja lähti kävelemään isoa laidunaluetta läpi. Kun ”tilukset oli tarkastettu” se kävi juomassa ja keskittyi rakkaampaan puuhaansa, eli syömiseen. Myöhemmin se saikin lempinimen pölynimuri, koska ei millään olisi malttanut lähteä karsinasta työskentelemään, jos sieltä vielä sattuisi joku heinänkorsi löytymään.

Laidunkesä 2004 oli todella surkea. Vettä satoi lähes päivittäin. Kävin ensimmäisen kerran katsomassa sitä kolmen viikon kuluttua ja se oli aivan uskomattoman lihava, mutta tuli sentään tervehtimään portille vähän sen näköisenä, että vettä on satanut jo riittämiin, haluan pois täältä.

Ja vettä satoi siitäkin eteenpäin. 12.8.2004 hain Weibelein pois laitumelta ja nyt vesisade ja hyönteiset olivat häirinneet siinä määrin, että lihavuus oli poissa, mutta ei tamma laihakaan ollut, päinvastoin hyvänäköisessä kunnossa. Tyytyväisenä se kuitenkin lähti jo tallin lämpöön.

Se oli varmasti tämän laidunkesän syytä, että myöhemmin tamma oikeasti inhosi sadepäiviä. Sateella sille piti aina laittaa sadeloimi kaulakappaleen kanssa. Joskus, kun sitä haki tarhasta kovalla sateella se tuli portille peruuttamalla, koska muutoin olisi turpa kastunut.

Syksy 2004

Nyt koulutuksessa ryhdyttiin pitämään tarkkaa valmennuspäiväkirjaa, koska muuten ei olisi millään muistanut kaikkea mitä olimme tehneet. Työskentelyajat tästä eteenpäin olivat lähinnä alkukävelyineen puoli tuntia tai vajaa, mutta jos tuli vaikeuksia, työskentelimme muutaman kerran lähes tunnin.

Syksyn työskentely painottui valmistautumiseen Kyvyt esiin toiseen tilaisuuteen. Eli laitumelta palattua oli kavioiden vuolua, hevosen pesemistä ja hieromista. Tammalla on hyvä lihaskasvu, mikä aiheutti sen, että ajoittain lihakset kipeytyivät ja tässä vaiheessa niitä ei vielä ratsastamalla saanut täysin rennoiksi. Ennen syyskuun Kyvyt esiin tilaisuutta ratsastamme vain kolme kertaa, kaikki kerrat täysin ongelmitta.

1.9.2004 lähdemme kohti Varkautta Kimmon Tallille. Matka meni hienosti, vaikka kuljetusmatka onkin kolme tuntia. Tamma oli jo varma matkustaja.

Hevonen hyppäsi hyvin 130 cm okserin, mutta jälleen puutteellisella eteenpäinpyrkimyksellä. Estetuomari kirjoitti: ”Teknisesti hieno hevonen, johon estepuolella kaipaisin enemmän energisyyttä ja sähäkkyyttä. Selän toiminta ja etu- ja takajalkojen tekniikka kuitenkin 8. Kapasiteetti hyvä. Tekniikka ja kyky 7,38 ja luonne ja yleisvaikutelma 7.25”. Koulutuomari antoi käynnistä 8,00, ravista 6,10, laukasta 6,70 ja luonne ja yleisvaikutelma 7,13. Lopputulos oli, että pääsimme 17.9.2004 Ypäjällä olevaan estefinaaliin, johon olimme todella tyytyväisiä.

Marketta sai hevosesta ostotarjouksen Varkauden esiintymisen jälkeen, mikä johti sitten siihen, että ostin hevosen kokonaan itselleni seuraavalla viikolla. Olin kiinnostunut näkemään, mihin hevosella olisi kapasiteettia, jos se vain saisi olla terveenä.

Ypäjän matka oli tammalle todella rasittava. Jostain syystä se piti jatkuvaa meteliä trailerissa, mikä hiljeni vasta Lahdessa. Teimme finaalissa ehkä ratkaisevan virheen, kun näimme, että paikalla oli Tuomas, joka usein on esittämässä hevosia näissä tilaisuuksissa ja päätimme, että hän saa viedä tamman kujalle. Weibelei kuitenkin vierasti häntä, kun ei ollut nähnyt pitkään aikaan ja se oli ikään kuin ymmällään, että mitä hänen oikein pitäisi tehdä. Tekniikka ja kyky olivat 6,1 ja luonne ja yleisvaikutelma 6. Tuomari kirjoitti: ”Enemmän eteenpäinpyrkimystä. Hevonen tarvitsee enemmän voimaa hyppyyn, jotta se pääsee myös eteenpäin. Erittäin varovainen”. Weibelei oli lopputuloksissa kuudes, mikä oli kouluratsastajaomistajan mielestä hieno saavutus. 

Ypäjälle tamma jäi yöksi ja se haettiin pois vasta seuraavana päivänä ja tällöin matka meni todella hyvin. Emme uskaltaneet edes pysähtyä kahville, kun tamma seisoi hiiren hiljaa koko matkan aikana.

Yleisiä asioita Kyvyt esiin tilaisuuteen valmistautumisessa

Ensimmäinen osakilpailu oli 12.4.2004. Weibelei käytettiin maneesissa irtohypyttämässä noin kolme kertaa ennen tilaisuutta. Toki se oli hypännyt jo aikaisemmin useita kertoja ja tiesi mitä siltä odotettiin. Neuvoksi muille tuleville osallistujille, älkää pitäkö kauraämpäriä ihan kujan päässä, koska silloin hevonen oppii heti kujan loputtua jarruttamaan ja tätä tuomarit eivät halua nähdä, vaan sen, että hevonen jatkaa laukalla jonkin matkaa myös kujan jälkeen. Me nimittäin halusimme selvitä kahden ihmisen voimin irtohypyttämisestä, joten laitoimme kauraämpärin ihan kujan loppuun.

Toinen osakilpailu oli 1.9.2004. Hevonen on otettava hyvissä ajoin laitumelta pois valmistautuakseen tähän tilaisuuteen, jossa tällä kertaa on irtohypytyksen lisäksi askellajikoe. Otin Weibelein pois laitumelta 12.8., eli noin 3 viikkoa aikaisemmin. Pari päivää se vain tutustui taas tallissa asumiseen ja sitä kävelytettiin ja tehtiin pysähdysharjoituksia. Kaura oli myös aloitettava heti pienestä annoksesta, että se ehditään nostamaan riittävän korkealle ennen tilaisuutta, niin että hevonen jaksaa suorittaa sille annetut tehtävät. Sitten tietysti on kavioiden vuolemista, hevosen pesua, suitsien laittoharjoituksia ja tietenkin vielä ratsastusharjoituksia. Paljon uutta tulee kerralla, mutta kun tekee pieninä annoksina, ei nuori hevonen ehdi kyllästyä. Tärkeää on myös, että ei tee samana päivänä liikaa, eli jos hevonen pestään, ei sinä päivänä tehdä muuta.

Loppukilpailu käytiin 17.9.2004. Nämä kaksi viikkoa otettiin suhteellisen rauhallisesti, muutamia kertoja ratsastusta, hevosen hierominen ja vain yhden kerran se meni kujan. 

Se, mikä näissä tilaisuuksissa on parasta, on hevosen tottuminen suuriin tilaisuuksiin, jossa on paljon katsojia, kukkia ja hevosia. Hevosta on ”pakko” valmistella ja kouluttaa. Minulta se ehkä olisi jäänyt muuten tekemättä. Olisi ollut itselle paljon helpompaa antaa hevosen olla vain laitumella. Lisäksi hevosen on totuttava pitkiin kuljetusmatkoihin ja uusiin talleihin. Nämä tilaisuudet valmistavat hevosta hyvin tuleviin kilpailutilanteisiin.

Tärkeitä asioita ennen tilaisuutta:

-         valmistettava hevosta lihaksiltaan valmiiksi näitä tehtäviä varten (kävelyä,          juoksuttamista, irtohypytystä)

-         valmisteltava hevonen esiintymään askellajikokeeseen, eli kävelyä ja juoksuttamista suoraa uraa sekä pysähdysharjoituksia, hevosen seisottava paikallaan niin, että esittäjä ei seiso hevosen vieressä

-         hevosen pitää osata käyttäytyä odottaessa rauhallisesti riehumatta, koska tilaisuuteen odottaa paljon muitakin hevosia ja tässä iässä tulevat ruunatkin ovat usein vielä oriita

-         hevosen pitää olla tottunut matkustamaan ilman stressiä, koska muutenhan se ei jaksaisi esiintyä tilaisuudessa

-         tottunut pesemiseen (ei voi viedä likaista hevosta)

-         tottunut suitsiin ja loimiin, loppukilpailussa suitsiin laitetaan vielä numerolaput

-         tottunut ihmisten käsien taputuksiin ja muihinkin ääniin.

Tuija Poutanen

Ensimmäisen kerran esteillä Kuva Tuija Poutanen

Ratsastus 4-vuotiaana (syksy 2005)

Ratsastuskerrat olivat noin 3 – 4 kertaa viikossa. Viikonloppuina hevosella oli vapaapäivät, koska itse olen viikonloput aina poissa. Maanantaisin kahden vapaapäivän jälkeen joko kävimme maastokävelyllä ratsain tai maastakäsin tai juoksutimme. Tiistaina oli kevyt ratsastus ja loppuviikkoa kohti hieman rankemmin. Torstaisin oli yleensä hyppypäivä ja perjantaina usein kävelypäivä. Syksyllä hevonen liikkui aivan uskomattoman hyvin ulkokentällä. Se liikkui irtonaisesti, läpi selän ja minun mielestäni huolestuttavan hyvässä muodossa. Sitä ei suinkaan pakotettu siihen, vaan se itse halusi niin. Jokaisella ratsastuskerralla se hikosi paljon. Sitten kun jouduimme enemmän työskentelemään maneesissa, niin sisällä ei tamma liikkunut yhtä hienosti. 

Vaihtoja lennossa teimme syksyn aikana lävistäjien lopussa jatkamalla laukkaa. Hevosen tasapaino ei ollut vielä niin hyvä, että vaihtoi mielellään laukan. Käytimme muutoinkin hyväksi ratsastuksessa sopivia tilanteita opetella uutta ”vahingossa”.

Esteratsastus

Tamma meni ensimmäisen kerran puomien yli ravissa alkukesästä ennen laitumelle lähtöä. Syksyllä laitumelta tulon jälkeen, kun oli ratsastettu pari viikkoa, se meni puomin yli sekä ravissa että laukassa. Seuraavalla viikolla oli sitten ristikon aika. Tamma kulki niin keskittyneenä, rennossa muodossa, että pysähtyi ristikon eteen ja ihmetteli, mistähän tuo on tuohon ilmestynyt. Tepa nosti sen hieman korkeampaan muotoon ja minä vielä varmuudeksi huusin, ”kuja”, jolloin tamma tiesi, että hypätähän sitä piti. Ristikon yli mentiin samalla kertaa sekä ravissa että laukassa. Tämä ensimmäinen hyppääminen ratsain tehtiin ulkokentällä, joka on leveä ja 80 m pitkä.

Seuraavan kerran hypättiin maneesissa, jossa tilaa oli hieman vähemmän. Tultiin tuttua ristikkoa. Ensimmäinen hyppy lähti todella kaukaa, mutta korjasi sitä sitten seuraavalla kierroksella ratsastajan avustamana. Hieman se oli sen näköinen, että ei oikein osaa päättää, mistä kohdasta pitäisi lähteä. Mutta sitten kaksi viimeistä hyppyä olivat todella hyviä ja se itsekin näytti nauttivan siitä. Tähän oli hyvä päättää kahden kuukauden työskentelyjakso ja tamma sai jäädä viikon vapaalle. Tosin, vaikka väkirehu puolitettiin, oli tamma niin pahalla päällä pelkästä lomasta, että juoksutin sen pari kertaa viikon aikana.

Loman jälkeen päästiin taas hyppäämään ulos ja hevonen meni tosi hienosti. Meillä oli taas ristikko ja sitten kaksi erillistä puomia esittämässä niitä muita esteitä.

Seuraavalla viikolla päätimme, että laitamme valmiiksi nyt kaksi estettä, että päästäisiin pikkuhiljaa nostamaan esteiden lukumäärää. Nyt alkuverryttelyn aikana se kävi melkoisilla kierroksilla ja ratsastajan oli laukattava melko pitkään ennen kuin hevonen rentoutui. Sitten kun tuli esteen vuoro, se kielsi. Laitoimme esteen alas ja hevonen teki suuren hypyn puomille. Taas este ristikoksi, mutta jälleen se kielsi. Se oli kyllä sen näköinen, että oli ymmällään, mitä pitäisi tehdä. Taas pelkät puomit ja hevonen hyppäsi melko suuren hypyn. Sitten laitoimme ristikosta vain toisen puomin ylös ja nyt hyppäsi aivan hyvin. Lopuksi se tuli vielä pelkkää puomia ravissa molemmissa kierroksissa, eikä ylihypännyt nyt. 

Ratsastusta syksyllä 2005, 4-vuotiaana ulkokentällä. Kuva Tuija Poutanen

Tasaisella työskentely

Alkukäyntien jälkeen teimme usein pysähdyksiä käynnistä, niin että sisäkäsi myötää ja välillä silitettiinkin kaulalle. Tästä hevonen usein rentoutui ja antoi periksi edestä. Paljon ympyröitä ravissa sekä laukassa ja sitten kun tasapainoa tuli enemmän teimme myös lävistäjiä.

Pysähdyksiä tehtiin usein myös kulmiin suoralla hevosella. Sitten kulmia tehtiin käynnissä ja ravissa. Kun kulmat tulivat tutuksi, pyydettiin hevosta vähän jarruttamaan kulmassa ja tästä päästiin sitten myös tekemään kulmassa osatakaosakäännöksiä.

Välillä ympyrällä teimme asetuksien muutoksia, koska hevonen pyrki ajoittain kulkemaan ulkolapa edellä tai ei oikein kääntynyt, saatiin se ulosasettamalla paremmin kääntymään. Teimme esimerkiksi pari kierrosta ympyrällä myötäasetuksella ja sitten pari kierrosta vasta-asetuksella kaikissa askellajeissa.

Peruutusta tehtiin niin, että avustin kerran käsin hieman ja samalla sanottiin hevoselle, että ”takaisin”, mikä oli tuttu sana karsinassa. Ilman avustusta peruutus tuli sitten ihan vahingossa, kun hevonen hieman vastusteli ja ratsastaja tekikin pidätteitä, mistä tuli sitten se peruutus.

Ratsastus tähdättiin siihen, että hevonen selviäisi helpon C:n radasta, eli ympyrät ja lävistäjät ravissa ja laukassa, kolmikaarinen kiemura, voltit ja peruutus. Tempolisäystä harjoiteltiin hyppäämisen jälkeen, koska siitä hevonen oli niin innoissaan, että lisäyskin tuli sitten itsestään.

Lokakuun alussa meillä oli kilpailuharjoitukset. Perjantaina laitoin muutaman kouluaidanpätkän ja musiikin soimaan. Tepa ratsasti radan ja minä istuin tuomarina. Sunnuntaina olivat sitten ne viralliset kilpailuharjoitukset, muita hevosia maneesissa ja katsomossa yleisöä. Tamma piti kiirettä, mutta selvisi radasta ihan hyvin.

Teimme hevosen kanssa työtä yleensä aamuisin, koska minulle ja ratsastajalle se oli ainoa sopiva aika, kun molemmilla oli iltaisin muuta työtä. Se oli vain sellainen aika, että tallilla ei yleensä käynyt ketään muuta, joten työskentelimme aina yksin. Sitten ratsastuskoulun pitäjä syksyllä 2005 alkoikin pitää kaksi kertaa viikossa tunteja aamulla ja saimme samalla vähän uusia asioita työskentelyyn. Aluksi lähdimme aina pois, kun koulun oppilaat ilmestyivät kentän laidalle hevosineen. Sitten pikku hiljaa ajoitimme niin, että loppukäynti on yhdessä koulun hevosten kanssa ja siitä sitten niin, että työskenneltiin jonkin aikaa samaan aikaan koulun oppilaiden kanssa.

Loppuvuodesta tamma kävi sitten samalla tunnilla kerran viikossa, missä oli 1 – 2 muuta hevosta. Tässä se sai rutiinia siihen, että kilpailupaikoilla kukin verryttelee hevostaan omaan tahtiin ja omaan suuntaan.

Ratsastus 5-vuotiaana (talvi 2006)

Edellinen syksy meni lähinnä tasapainon parantamiseen ja vuoden vaihteen jälkeen aloimme kouluttaa tammalle enemmän tekniikkaa.

Aloitimme nyt ratsastuksen (koska tamma salli nyt sen) aina puolipitkin ohjin, tukematta hevosta ollenkaan suusta. Vähän kevyttä ravia molemmissa kierroksissa, paljon ympyröitä ja sitten hevonen jo itse hakeutuu kuolaintuntumalle. Loppuravissa osaa jo alkutalvesta mennä todella hyvin eteen-alas ja venyttää selkäänsä. Kun hevonen edestä antaa hyvin periksi, työskentelee se hienosti läpi selän ja on yleensä jonkin verran sitten myös hikinen työskentelyn jälkeen.

Helmikuun 2006 alussa opeteltiin helppo B:3 rata. Se on kesällä noviisisarjan osakilpailussa, joten ajateltiin, että siihen ainakin tähdätään. Noviisisarjan finaalirata on jo aika vaikea, koska siinä pitäisi esittää koottua ravia. Ajattelimme, että näitä kuitenkin harjoiteltaisiin, mutta emme kuitenkaan koottua ravia ainakaan vielä.

Viikko-ohjelma sisältää yhden maastopäivän joko ratsain tai maasta kävellen. Meidän talli on raviradan vieressä, jossa aina tapahtuu. Joko siellä on lumiaura tai traktori tai sitten paljon ravureita. 6-tien ali täytyy mennä tunnelia pitkin, jonka yli menee tasaisena jonona rekkoja molempiin suuntiin. Emme halua tähän muutenkin jännittävään tilanteeseen liittää mahdollista riitatilannetta ratsain, joten päätimme, että siellä käydään aluksi aina maasta käsin.

Yhtenä päivänä on joko juoksutusta tai sitten mennään taas kävelemään. Yritämme jakaa ratsastusta mahdollisimman paljon sekä maneesiin että ulkokentälle riippuen keleistä. Näin ulkokentällä oleminen ei ole sitten liian jännittävää, kun kentän yläpuolella (kenttä montussa) menee melko vilkasliikenteinen tie ja lentokentälle laskeutuvat koneet ovat meidän kohdalla jo melko matalalla.

Yhtenä päivän tehdään yleensä pelkästään siirtymiä ja yhtenä päivän vaan kunhan ravaillaan ja laukataan, eikä vaadita mitään erityisempää. Tämä yleensä ulkokentällä, kun siellä on paljon enemmän tilaa laukata esimerkiksi kevyessä istunnassa. Tämä päivä korvaa meillä maastopäivän, koska tällä hetkellä, kun käydään maastossa, on se aina kävelymaasto.

Torstaisin on sitten kouluratsastuspäivä ja silloin ollaan minun tunnilla toisen hevosen tai useamman kanssa. Tehtävät vaihtelevat: pohkeenväistöä, suoraan tulemista keskihalkaisijaa pitkin ja siitä voltteja kumpaankin suuntaan, lävistäjiä ravissa ja laukassa, kolmikaarisia kiemuroita, täyskaartoja. Kouluratsastusohjelmista saa loputtomasti erilaisia tehtäviä, jos itse ei keksi. Ottaa sieltä vain tason, missä pitäisi ensi kaudella olla ja mitä tehtäviä hallita ja ryhtyy harjoittelemaan.

19.3.2006 olivat sitten ensimmäiset aluekilpailut, mihin tamma osallistui. Luokka oli helppo B:3, mikä on erinomainen aloitusluokka nuorelle hevoselle kun se on pitkällä radalla. Prosenteiksi tuli 56,480. Kaksi selkeää virhettä, pysähdyksessä korjasi taakse ja nosti vasemmassa kierroksessa ensin väärän laukan. Mutta kyllä olin siitä ylpeä. Tahti säilyi hyvin ja hevonen liikkui läpi radan rennosti. Yksi tuomareista oli huonon kelin vuoksi hieman myöhässä, joten startti viivästyi alkuperäisestä ja tamma liikkui hieman liian alhaalla, mutta sitäkin pitää harjoitella, kuinka paljon voi verrytellä.

Tuija Poutanen